Väärien tietojen levittäminen työyhteisössä oli toistuva käytäntö liikelaitos Edupolissa. Sen kohteeksi joutui useita työntekijöitä. Väärien tietojen levittäminen tapahtuu epävirallisesti, ettei huhujen liikkellelaskijaa voitaisi yksilöidä. Ainakin yhden henkilön kohdalla perättömiä huhuja on levittänyt tiimipäällikkö, myöhemmin koulutusjohtajaksi ylennetty Riitta Malmberg. Toimintaan osallistuvat työntekijät mahdollisesti pelkäävät asemansa vuoksi, minkä vuoksi heidät on mahdollista saada mukaan asiattomaan toimintaan. He saavat myös henkilökohtaista hyötyä osallistumisestaan.
Työnantaja on perusteetta levittänyt eri työntekijöihin liittyen mm. seuraavaa:
Perättömien huhujen lisäksi liikelaitos Edupolissa on tuotettu työntekijöiden tietämättä tekaistuja dokumentteja. Mikäli dokumenttien olemassaolo paljastuu, ne kieltäydytään luovuttamasta henkilöille itselleen tarkastettavaksi. Työnantajan mukaan myös yksittäiset henkilökunnan jäsenet osallistuvat kollegoja arvostelevien lausuntojen tuottamiseen. Kyseenalaisia selvityksiä ja dokumentteja tulee ilmi erityisesti tilanteissa, joissa epäasiallisen toiminnan kohteeksi joutuneet työntekijät ovat vaatineet työnantajaa vastuuseen toiminnastaan.
.